Miten strategia ja visio näkyvät?

Vajaa vuosi sitten marraskuussa Hippos julkaisi uuden Raviurheilun ja hevoskasvatuksen strategian vuosille 2021-2024. Otsikossa kiteytyi suurin muutoksen tavoite eli "Yhteistyön merkitys tulee kasvamaan". Strategian visiona on olla ”Arvostettu, elinvoimainen ja uudistuva raviurheilun sekä hevoskasvatuksen yhteisö”. Aiemmin käsittelin muutosjohtamisen haasteita ja terveen yrityskulttuurin merkitystä muutosjohtamisessa. Hippoksen vision ja strategian jalkautuminen käytäntöön on suurilta osin kiinni siitä, kuinka hyvin tuota yrityskulttuurin muutoksen haastetta kyetään kohtaamaan.

Mielestäni julkaistu strategia ja visio ovat erinomaisia. Niissä on painotettu eettisesti oikeita asioita ja jo valmiiksi lähdetty haastamaan niitä epäkohtia, jotka alaa vaivaavat. Eli on tunnustettu ne puutteet ja kehityskohteet, joihin pitää puuttua. Ongelmallista sitä vastoin on se, että näiden visioon sidottujen arvojen konkretisoituminen toimialan eri puolilla on kirjavaa. Vision arvomaailman avaaminen on hyvin yksilöllistä, kuinka käsitteet ymmärretään ja kuinka suuria muutoksia tavoitellaan ja miten niitä aiotaan saada näkyväksi omassa toiminnassa. Oma ajatukseni on, että käytännössä vision ja strategian ilmenemistä ei tällä hetkellä vielä juurikaan näy eri toimijoiden kesken. Muutostyö on pitkä prosessi ja sille on annettava aikaa, mutta ilman työtä se ei tule.

Nuorisotyö ja sen merkitys niin yhteiskunnallisesti kuin hevostalouden osalta on lempiaiheitani.

Elinvoimaisuus ja alan houkuttelevuus on liitetty strategiassa turvattuun ammatilliseen osaamiseen, tulotasoon, harrastamiseen ja vapaa-ajanviettoon. Unohtamatta, että nuoret on otettava mukaan niin toimintaan kuin päätöksen tekoonkin. Elinvoimaisuus sanana kuvaa jotain sellaista, jonka olemassaolosta ei tarvitse olla huolissaan. Mikä raviurheilussa, hevoskasvatuksessa, harrastamisessa tai nuorisotyössä tällä hetkellä on elinvoimaista? Huh, aika rohkea ja korkean tavoitteen arvo listattu strategiaan. Niin monta epäkohtaa vilahtaa mieleen saman tien, että on helpompi lähestyä elinvoimaisuutta vain yksi teema kerrallaan ja lähteä miettimään konkreettisia muutostarpeita ja niiden seurauksia tulevaisuudelle.

Nuorisotyö ja sen merkitys niin yhteiskunnallisesti kuin hevostalouden osalta on lempiaiheitani, joten lähestytäänpä elinvoimaisuutta sen kautta. Hippoksen nuorisovastaavana toimiessani, kokoonnuimme 2-3 kertaa vuodessa yhteen ja kävimme läpi ajankohtaisia teemoja nuorisotoimintaan liittyen. Oma kokemukseni on, että jokainen paikalle tullut nuorisovastaava oli erittäin motivoitunut yhteistyöhön ja kehittämään nuorisotyötä, etsimään ratkaisuja olemassa olevien ongelmien selättämiseksi, näki oman työnsä merkityksellisenä sekä lasten ja nuorten että raviurheilun kannalta. Yksi tärkeä ominaisuus oli yhteinen lähes kaikille paikalla olijoille. Tätä työtä tehtiin vapaaehtoisena ilman korvausta. Eikä siinä vielä kaikki. Tämä työ, jota tehtiin raviurheilun ja raviratojen hyväksi, tarkoitti monen nuorisovastaavan kokemuksena myös heidän työnsä väheksymistä ja niukkojen resurssien anelemista. (Sivuhuomautuksena mainittakoon, että oma kokemukseni ei ollut tällainen.)

Nuorisovastaavan kokemusmaailmassa hän kokee tekevänsä työtä, joka noudattaa elinvoimaisuus- ja houkuttelevuus-arvojen mukaista katsontakantaa. Periaatteen tasolla nuorisotyö nähdään tarpeellisena työnä myös ylempänä Hippos- ja ravirataorganisaatioissa, mutta arvojen näkyminen kenttätyössä surkastuu monesti asenteellisiin ongelmiin. Samoihin, jotka vaivaavat meidän yhteiskuntaamme. Lapset ja nuoret eivät ole niin tärkeitä ihmisiä kuin esimerkiksi sponsorit tai pelaajat, joiden kautta suurimmat tulovirrat tulevat. Nuorisotyön resursseihin satsatut eurot eivät tule näkyväksi nyt, eivätkä vielä kolmen vuoden päästäkään. Oman närkästymisen aiheensa aiheuttavat Hippoksesta radoille ylhäältä päin asetetut kriteerit laatumittareista, jotka määrittävät saadun toimintatuen määrän. Nuorisotyö, yhtenä osa-alueena, niukkenevien resurssien edessä johtaa ajatusmaailmaan, jota pidetään pakollisena pahana. Radan johto on harmissaan systeemistä, nuorisovastaavaa ärsyttää radan johdon kykenemättömyys nähdä asia nuorisotyön kannalta, raviurheilu kärsii siitä, että arvot eivät tule näkyväksi toimintakentällä. Järjestelmä ohjaa fiksuja ihmisiä käyttäytymään ikään kuin vaihtoehdot olisivat vähissä ja priorisoimaan niin, että jollekin uhrataan aina vähemmän aikaa ja resursseja. Nyt näkyvä rahallinen hyöty nuorisotyöstä ei kannusta satsaamaan siihen.

Aika selvää on, että innostuksesta ja muutoshalukkuudesta huolimatta, systeemi alkaa jossain vaiheessa nyppiä. Tämä on se viesti, jonka kuulin ja johon kaivattiin muutosta. Eikä pelkästään nuorisovastaavilta vaan myös ratojen henkilökunnalta. Jatkuvuutta ja osaamisen syventymistä ei tapahdu ilman kokemusta, ja vaihtuvuus niin palkatussa kuin vapaaehtoisessa henkilökunnassa vie organisaatiosta osaamista pois. Jos palataan siihen elinvoimaisuuteen ja arvojen näkyväksi tulemiseen toiminnassa nuorisovastaavien tapaamisissa, niin käytännössä nämä vapaaehtoistyötä tekevät ihmiset olisivat kaivanneet eniten arvostuksen osoittamista. Arvostuksen puute tuntuu tekijästä häpäisevältä. Oma sisäinen mielikuva tehdyn työn tärkeydestä on ristiriidassa sen viestin kanssa, joka tulee vuorovaikutuksesta toimintaympäristön kanssa. En usko, että tämä tarve koskettaa vain nuorisovastaavia, vaan on suoraan siirrettävissä myös muihin hevosalalla toimiviin ihmisiin niin radoilla kuin muualla.

Ihminen on tärkein voimavara ja resurssi, jonka ajankäyttö, motivaatio ja hyvinvointi korreloivat sen kanssa, millaista jälkeä ulospäin näkyy.

Self-Determination Theory (SDT), Edward L. Deci & Richard M. Ryan (Lähde)

Jokaisella ihmisellä on universaaleja psykologisia tarpeita. Työelämä on aina ollut kiinnostunut siitä, kuinka toiminta saadaan tehokkaammaksi ja käytettävät resurssit paremmin käyttöön. Itseohjautuvuusteoria (googleta tällä sanalla, löydät hyvän kuvauksen ihan vaikka Wikipediasta) kuvaa ihmisen motivaation, hyvinvoinnin ja universaalien psykologisten perustarpeiden liittymistä toisiinsa. Psykologisia perustarpeita ovat siis meille jokaiselle omaehtoisuus (vapaaehtoisuus motivaatioon, vapaus päättää omista asioista), kyvykkyys (osaan ja selviydyn haasteista) ja yhteisöllisyys (tarve olla vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa). On lukuisia tutkimuksia, joissa todetaan, että näiden perustarpeiden tyydyttyminen johtaa tuottaviin, hyvinvoiviin ihmisiin organisaatiossa, joiden motivaatio työn tekemiseen on kova. Minusta tuntuu, että tämä seikka on monessa hevostalouden organisaatiossa unohtunut. Ihminen on tärkein voimavara ja resurssi, jonka ajankäyttö, motivaatio ja hyvinvointi korreloivat sen kanssa, millaista jälkeä ulospäin näkyy.

...perustarpeiden tyydyttyminen johtaa tuottaviin, hyvinvoiviin ihmisiin organisaatiossa, joiden motivaatio työn tekemiseen on kova.

Nuorisovastaavien huomioiminen tasavertaisina tärkeinä resursseina toisi mukanaan varmasti isompia kehitysaskelia, kuin mitä tähän saakka on nähty. Ja en puhu nyt vain ratojen toiminnasta, vaan myös siitä, että miten Hippos-organisaatio viestittää ja antaa ymmärtää mikä on nuorisotoiminnan merkitys. Mielestäni nuorisotoiminta on koko elinvoimaisuusarvon ytimessä. Mikäli meillä on lapsille ja nuorille mahdollisuuksia harrastamiseen, meillä on mahdollisuus myöskin heidän kasvattamiseensa: Kasvattamiseen hevosharrastajiksi, eettisiksi luontoympäristön kunnioittajiksi ilmastonmuutoksen äärellä, hevosen tunnetuksi tekemiseksi, hevosen hyvinvoinnista huolehtijaksi ja yhteiskunnallisen hyväksynnän saavuttamiseksi. Mikään ihminen ei ole niin taitava manipuloimaan aikuisia ihmisiä kuin lapsi. Kun isin pikku talttahammas sanoo, että hevoset ovat ihania, minä haluaisin ponin, niin isi kyllä pyrkii täyttämään tämän toiveen. Ei ehkä heti sitä ponia hankkimalla, mutta jollakin tavalla tyydyttämällä lapsen tarpeita ja näkee ne tarpeellisena, koska hyvissä harrastuksissa on mahdollisuus oppia, kasvaa ja kehittyä. Isi myöskin pyrkii ratkaisemaan ongelmat, joita tämän tarpeen tyydyttyminen kohtaa. Hän etsii ratkaisuja taloudellisiin haasteisiin, aikatauluttamiseen, kyyditsemiseen, turvallisuustekijöihin ja lasten välisiin riitoihin. Väänsinkö tarpeeksi näkökulmaani rautalangasta? Ihminen ja sen ajatukset ovat hevostalouden elinvoimaisuus arvon tärkein voimavara, jonka resursseja ei pidä väheksyä. Minä väitän, että vain numeroita tuijottamalla ei saada arvoja näkyväksi toiminnassa, mutta arvojen näkyminen toiminnassa näkyy myös numeroissa.

Ihminen ja sen ajatukset ovat hevostalouden elinvoimaisuus arvon tärkein voimavara, jonka resursseja ei pidä väheksyä. 

Palataan strategian otsikkoon yhteistyön merkityksestä. Vaikka johtamista tehdään ylhäältä päin ja sen ylimmän valtatason tekemisillä on ratkaiseva merkitys, niin ajatusmaailma hevosihmisten keskuudessa pitää saada muuttumaan hierarkia järjestelmästä enemmän tasa-arvoiseksi. Sellaiseksi, että ideoita (huonojakin) pidetään yhtenä mahdollisuutena ja yhteinen ponnistus tuo enemmän mahdollisuuksia näkyväksi. Kaikki toimijat eri tasoilla ovat tärkeitä ja heillä on se resurssi, jota hevostalous tarvitsee voidakseen toimia elinvoimaisena. Elinvoimaisuus ei tarkoita sitä, että joku kokeilee jotakin ja itsekseen toteaa mikä toimi ja mikä ei. Elinvoimaisuus liittyy läheisesti avoimuuteen, joka onkin jo sitten eri arvo. Siitä riittää johonkin toiseen tuumaustaukoon.

"Mikäli meillä on lapsille ja nuorille mahdollisuuksia harrastamiseen, meillä on mahdollisuus myöskin heidän kasvattamiseensa." (kuva: Kirsti Hassinen)