Hevonen hyvinvoinnin tuottajana

Luin etologi Verna Vilppulan tammikuussa kirjoittaman fb-päivityksen, jossa hän puhui hevosten käyttäytymisestä, kesyhevosten hypoteettisesta pidosta eläintarhassa ja hevosalan sosiaalisesta lisenssistä. Tämä sosiaalisen lisenssin käsite kolahti itselle jotenkin mukavasti siihen imagoteemaan, jota aiemmin jo käsittelin hevosen hyvinvoinnin yhteydessä. Lähdin pohtimaan sitä, kuinka monella tavalla hevonen on ihmisen käytössä ollut aiemmin ja kuinka se on nykyään. Näiden ajatusten siivittämä palasin kotiin ja meidän hevosiin. Niihin hevosiin, jotka ovat meillä asiakastyössä sosiaalipedagogisessa hevostoiminnassa. Lastensuojelualan yrityksemme on käyttänyt hevosia hyvinvoinnin lähteenä sen alkumetreistä lähtien. Uskon siis, että minulla on hieman kaikupohjaa siihen, mihin hevosta voidaan käyttää ja mitä sillä voidaan saavuttaa lastensuojelun kontekstissa.

Sosiaalipedagoginen hevostoiminta lastensuojelun sijaishuollossa on tavoitteellista, kuntouttavaa toimintaa, jolla pyritään vastaamaan niihin kasvatuksellisiin haasteisiin, joita sijoitetun lapsen elämässä on tullut vastaan. Tässä listattuna muutamia hyötyjä meidän yhteisömme kokemusmaailmasta käsin:

• Hevosten kanssa työskennellessä nousee esille asioita, joita ei pelkästään ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa usein nouse.
• Ohjaajan ja nuoren välille syntyvän suhteen syvyys ja luottamus on nopeampaa kuin ilman hevosta.
• Maalla asuessa on luonnollista toimia eläinten kanssa. Hevonen yhdistyy elämäntapaan, joka alkaa ylläpitää asuinyhteisön lisäksi myös harrastusyhteisöä, talliyhteisöä.
• Hevostoiminnassa kokemusten peilaaminen arkeen esimerkkien avulla onnistuu hyvin yhteisen kokemusmaailman osalta.
• Sekä hevonen että ihminen ovat molemmat sosiaalisia laumaeläimiä. Molemmilla on tarve sosiaaliseen kanssakäymiseen, laumaan ja yhteyteen. Hevonen mahdollistaa yhteyden kokemusten saamisen helposti, vaikka se ihmisten välillä tuntuisikin haasteelliselta.
• Hevosen läsnäololla voidaan luoda turvan tunnetta ja mahdollistaa yhteyden syntymistä vuorovaikutuksessa. Hevonen on lähtökohtaisesti hyvin rauhaa rakastava ja konflikteja välttävä eläin, joten se pakottaa ihmisen peilaamaan omaa toimintaansa tässä hetkessä. Levottoman ja ylivireässä tunnetilassa olevan ihmisen on helpompi maadottua eläimen seurassa, alivireyteen puolestaan auttaa talliympäristön toiminnallisuus.

 
Nämä ovat kokemuksia meiltä, mutta muitakin ylivertaisia ominaisuuksia hevoseen liittyy. Sosiaalipedagoginen hevostoiminta voidaan tehdä niin matalan kynnyksen toiminnaksi kuin olla ja voi. Ihminen voi oppia ja saada kuntouttavia kokemuksia pelkästään hevosia katselemalla. Provosoiden sanoisin, että toiminnalle esteitä olisivat vain henkeä uhkaava allergia ja psykoosi, jotka molemmat kuuluvat sairaalahoidon piiriin.
 
Sosiaalipedagoginen hevostoiminta on vain yksi malli hevosen käytöstä ihmistyössä. Eläinavusteisuutta, ratsastusterapiaa, kuntouttavaa työtoimintaa, vuorovaikutusten täydennyskoulutusta hevosten avulla, sosiaali-emotionaalista koulutusta, kuntoutusta ja terapiaa erilaisissa yhteisöissä. Yhdysvalloissa vankeinhoito käyttää villihevosia toiminnassaan. Suomessa vankiloista ei minulle tule mieleen kuin Pelso, jossa aiemmin oli myös suomenhevosia. Nykyisin sieltä löytyy alkuperäiskarjaa mm. lapinlehmiä ja suomenlampaita, eli siis eläinavusteisuudesta siinäkin toiminnassa on kyse. Joitakin vuosia sitten julkaistiin myös tutkimus, jossa todettiin, että ratsastusharrastus kasvatti nuorille johtamisen taitoja, joista oli hyötyä heille myöhemmin työelämässä. Ratkaisevaa harrastuksessa oli nimenomaan talliyhteisön ja toiminnan päämäärätietoisuuden sekä tavoitteellisuuden merkitys. Siis parempaa johtamista ja ihmissuhdetaitoja? Olisiko siis niin, että tällä toiminnalla hevosten käyttö ihmisten hyväksi on saanut vahvan sosiaalisen lisenssin?

Työhevosen kulttuurihistoriallinen
arvo on muuttanut muotoaan ennen kaikkea mielenterveyden ja ihmisen hyvinvoinnin hoitajaksi.

Nykypäivän hevonen on myös ”työhevonen”. Hevosen rooli itsenäistyvän Suomen ajassa oli korvaamaton. Minun yritykseni toiminnassa hevosen rooli on korvaamaton. Eikä pelkästään sosiaalipedagogisen hevostoiminnan kautta, vaan myös oman mielenterveyteni. Kuinka monta hevosihmisen tarinaa on kuultu siitä, että joku hevonen, sen katse, teko tai talliyhteisö on ollut merkittävä asia ihmisen elämäntarinassa tai sen merkityksessä? Työhevosen kulttuurihistoriallinen
arvo on siis muuttanut muotoaan ennen kaikkea mielenterveyden ja ihmisen hyvinvoinnin hoitajaksi. Ja onhan siinä entisaikoihin verraten samojakin piirteitä. Entisaikoina ihmisten elanto oli hevosesta kiinni. Edelleen se kilpaileva hevonen tuo elannon joillekin ammattivalmennustalleille, niin ratsastuksen kuin raviurheilun piirissä. Nämäkin ihmiset ovat hakeutuneet alalle siksi, että ovat
umpirakastuneita hevoseen eläimenä. Eli, ei se toimeentulon saaminen ole heille se ainoa motivaatio. Melkein väitän, että alalle hakeutumisessa painaa enemmän se intohimo kuin rahallisen hyödyn hankkiminen. (Sivuhuomautus: Tässä on edelleen iso epäkohta. Tehdystä työstä pitäisi saada asiallinen korvaus. Sellainen, jolla elää.)
 
Eikä mielenterveydestä huolehtiminen jää hevosen viimeiseksi hyödyksi ja hyvinvoinnin tuottajaksi meille. Hevonen on laiduntava eläin, joka syö ruohoa. Laidunnuksella sillä on mahdollisuus ylläpitää kulttuuriperinnöllisiä arvoja, joilla luontokatoa, harvinaisten maisemien ja luontoympäristöjen biodiversiteettiä voidaan ylläpitää tai lisätä. Hevosella on oma osansa kyllä maatalouden aiheuttamassa luontokadossa, mutta meillä hevosihmisinä on mahdollisuus vaikuttaa siihen, että kuinka otamme toiminnassamme nämä seikat huomioon.
 
Itse koen suurta tyydytystä siitä, että tallista löytyy hevosia. On ne niin tärkeitä otuksia omalle mielenterveydelleni.

Kuva: Marja Seppälä

Kuva: Tiina Kuosmanen

Kuva: Eija Joensuu

Kuva: Kirsti Hassinen

Päivitetty 20.11.2021 klo 12:53: Tarkennettu Pelson vankilan osalta tietoa suomenhevosista ja nykyisestä alkuperäiskarjasta.